Mitä kuoleminen on?

Kiitti. Minkä puun takaa tämä tuli?

Juuri tällaista kierrepalloa kaipasinkin keskellä täyttä, liikenteen mukana matelevaa ruuhkabussia kauppakeskuksessa vietetyn pitkän päivän jälkeen. Istuin pienessä horroksessa penkillä komentaen ponnettomasti vuoroin sylissä, vuoroin vieressä istuimella kiemurtelevaa kolmivuotiastani, kun tämä täräytti kirkkaalla lapsen äänellään ilmoille tuon kysymyksen: "Mitä kuoleminen on?" 

Säpsähdin horteestani ja tunsin bussillisen silmäpareja tuijottavan minuun päin, odottaen kieli pitkällä vastausta yhteen elämän suurista kysymyksistä. "No, kuoleminen on sitä, että elämä loppuu. Lakkaa hengittämästä ja elämästä." Tai ainakin jotain sinne päin. Kuoleeko joku meistä? "Kaikki ihmiset kuolee joskus."

Todellisuudessa tuskin kukaan bussin muista matkustajista kuuli tyttäreni kysymystä ja vielä vähemmän suhteellisen hiljaa annettuja vastauksia. Kasvojen ilmeestä päätellen kanssamatkustajia kiinnosti lähinnä ostosruuhkasta tai töistä kotiinpääsy ja kotona odottava sohvan nurkka.

Ilmeisesti tyttäreni kuitenkin jollain lailla tiedosti kuoleman olevan jotain lopullista, koska seuraavat kysymykset koskivat omaa perhettä ja sitä, kuoleeko meistä joku kohta. Hän ja veljensä ovat kuulemma vielä lapsia (ja siten ilmeisesti pois vaaravyöhykkeeltä) ja vakuuteltuani, että eivät isä ja äitikään ole kuolemassa pitkään aikaan kääntyi silmäkulmassa orastanut kyynel iloiseen hymyyn.

Lopullisesti tilanne raukesi kolmivuotiaan kahden minuutin keskittymiskyvyn kääntyessä johonkin toiseen mieltä askarruttavaan asiaan tai leikkiin, muistaakseni pipon kiskomiseen pois päästä isän kielloista ja estelyistä välittämättä. Selvisin siis ensimmäisestä vaikeasta kysymyksestäni melko kuivin jaloin - tällä kertaa. Samalla kuitenkin tajusin, kuinka täydellisen valmistautumaton olin kohtaamaan näitä tilanteita, joita varmasti alkaa lähitulevaisuudessa tulla eteen kiihtyvällä tahdilla. Täytyykin alkaa pohtia, mistä lapset tulevat, onko Joulupukkia oikeasti olemassa ja miksi ruoaksi täytyy välillä syödä muutakin kuin pastaa ja kalapuikkoja.

Lopuksi todettakoon, että kotona asia ei enää pyörinyt lapseni mielessä. Äidille selitettiin suu vaahdossa vakuutusyhtiössä syödyistä suklaista, kotiin saaduista Angry Birds-pehmoista sekä mukaan tarttuneista ilmapalloista. Kaikki taas hyvin maailmassa.

Kiitokset Kiinteistömaailmalle kahden lapsen onnelliseksi tekemisestä.