Itse syöminen

Lapsiperheen arki pyörii monella tapaa ruoan ympärillä. Pyritään ensinnäkin varmistamaan, että ruokaa aina löytyy ja niinpä ruokavarastojen täydennys täytyy järjestää jollain tapaa suhtkoht säännöllisesti. Toisekseen päivittäinen rytmi järjestellään mahdollisimman säännöllisten ruoka-aikojen ympärille ja viimeiseksi tulevat itse ruokailut. Perheestä huolehtiminen on normaalioloissakin riittävän työlästä, nälkää ei kannata lisätä vaikeuttavien asioiden listalle.

Omasta syömisestään huolehtiminen on osoittautunut ensiarvoisen tärkeäksi. Nälkäänsä tai muuten vaan kiukuttelevat lapset kestää huomattavasti paremmin, kun oma vatsa ei ole täysin tyhjä, eikä huutonälkä möyryä mahassa. Olen aktiivisesti pyrkinyt eroon tavasta, jossa huolehditaan, että lapsilla on ruoka syötynä ennen kuin aletaan syödä itse. Yleensä käy kuitenkin niin, että lapset keksivät alkaa vaatimaan jotain juuri, kun ensimmäinen lusikallinen on liikahtamassa kohti omaa suuta ja ketjureaktioperiaatteen mukaan on oma ruoka jo täysin kylmää, kun viimeinenkin toive pöydässä on täytetty. Toki käytännössä oman ruokailun saattaa saada käyntiin ennen ensimmäisiä keskeytyksiä, mutta harvemmin hennon jättää lasten (järkeviä) pyyntöjä toteuttamatta vain saadakseni itse syödä lämmintä ruokaa. Ja noh, ollaan nyt rehellisiä: jos ruoka todella ehtii kylmenemään, löytyy hyllystä kuitenkin mikroaaltouuni, jolla sapuskan saa uudelleen lämmitettyä, vaikka samalla ehkä häviääkin se tuoreen ruoan tuntuma. Tästä asiasta olen saanut kuulla omilta vanhemmiltani, jotka päivittelevät nykyvanhempien arjen helppoutta. Ainakin joissain asioissa.

Kuten jo aiemmin mainitsin, saavutti nuorimmaiseni merkittävän rajapyykin pari viikkoa sitten ja alkoi syödä itse. Oi sitä autuutta, kun ruokapöydässä istuessa isän kädessä onkin oma haarukka syöttölusikan sijasta. Nyt ruoan syöminen lämpimänä on mahdollista, ellei jopa todennäköistä. Samaan syssyyn vaihtui pojan ruokavalio soseista "oikeaan" ruokaan ja selviämme nykyään käytännössä yhden ruoan valmistamisella. Poikakin tuntuu olevan otetusta kehitysaskeleesta innoissaan, ainakin jos jotain voi päätellä syödystä ruokamäärästä.

Osa ruoasta eksyy suuhunkin asti

Vaikka kokemusta yhdestä lapsesta jo oli, en kuitenkaan muistanut, enkä siten ollut osannut odottaa, kuinka paljon aikaa oikeasti vapautuu vaikkapa vanhempien omaan ruokailuun. Jos olisin aiemman kokemuksen muistanut, olisin varmasti kokeillut kaikki mahdolliset kommervenkit lapsen itseruokailun opettelun kannustamiseksi.

Lopuksi sananen itse syömisestä eli ruokailuista... Kuulun koulukuntaan, jonka mukaan perheen yhteiset ruokailut ovat tärkeitä ja niinpä pyrimme pitämään tätä tapaa yllä, vaikka lapset eivät vielä olekaan kykeneviä keskustelemaan päivänsä kulusta, ainakaan oma-aloitteisesti. On kuitenkin hienoa istahtaa alas vaimon saavuttua töistään ja ottaa pieni hengähdystauko koko perheen kesken ennen edessä häämöttäviä iltarutiineja. Kun vielä iltapuuroista on selvitty, voikin todeta ympyrän taas pyörähtäneen ja saman rumban odottavan seuraavana päivänä uudestaan.