Tää näitä aamuja on

Vaimollani oli aikainen aamukokous töissä ja normaalirutiineista poiketen esikoisen päiväkotiin vienti lankesi allekirjoittaneen harteille. Niinpä perheen miesväen heräämisaika aikaistui toista tuntia, jotta ehdimme viedä tyttären päiväkodin lihapatojen ääreen ennen aamupalatuokion loppumista.

Normaali herättely valot sytyttämällä ja kyljestä kutittamalla ei riittänyt, vaan päiväkotilainen halusi itsensä kannettavan peittoon käärittynä sohvalle pötköttelemään. Tapa alkoi käytännön sanelemana päiväkotiarjen alkaessa, jottei kuopuksemme joutuisi turhaan heräämään kesken uniensa, mutta siitä on tullut erottamaton osa päiväkotiaamujen rutiineja. Pojan jouduin herättämään kylmästi sängystä nostamalla, mutta aamurutiinit hänen kanssaan sujuivat hämmästyttävän jouhevasti. Käsissä pyöritelty tablettitietokone ja lasten pelit saattoivat edesauttaa asiaa.

Lastenohjelma-addiktoinut esikoiseni sen sijaan heittäytyi vastarintaan ja vaati samaa kohtelua pikkuveljensä kanssa. Lahjomalla sain kuitenkin häneenkin hieman vauhtia ja pukeminen sujui verrattain hyvin aina siihen saakka, kunnes puuttui enää päällystakki ja kengät. Tyttäreni käveli pitkin kotia ja selitti kulkiessaan ummet ja lammet. Eteenpäin kävely ja taaksepäin puhuminen sujui melko hyvin, mutta pään kääntyessä takaisin kulkusuuntaan olikin eteen sattunut oven karmi, johon tyttö törmäsi suoraan naama edellä. Isku sattui melko tarkkaan nenään ja ensi töikseen tyttäreni pyyhkäisi pienen veritahran huolella valitun päiväkotimekkonsa hihansuuhun. Itkuisen lapsen lohduttelun ja mekon vaihtamisen jälkeen saatoin todeta bussilla ehtimisen mahdottomaksi. Ulos päästyämme tunnustelin maan olevan sen verran kohmeessa, etten arvannut lähteä autoilemaan kesärengastetulla menopelillä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi viereinen taksitolppa. No, jonkinlaista joukkoliikennettä kait sekin.

Talvi ei yllättänyt autoilijaa. Renkaiden vaihto on jo varattu, mutta ensimmäinen vapaa aika löytyi harmillisesti vasta reilun viikon päähän.

Matka ei onneksi ollut järin pitkä ja päiväkotiin päästyämme hommat alkoivat kaiken kaikkiaan sujua paremmin. Tyttö suikkasi suukon isälle ja jäi iloisena viettämään päivää kaveriensa kanssa. Me lähdimme pojan kanssa takaisin kotikulmia kohti. Bussissa syötin lapselle aamupalaa ja matka sujui rattoisasti.

Kun kerran olimme liikkeellä hyvissä ajoin, niin päätin jäädä tekemään tarpeellisia vaatehankintoja Tapiolaan. Itselleni kävin etsimässä villahanskoja Stockmannilta, mutta miesten hansikkaista ei löytynyt tarpeeksi pientä kokoa. Mitä sanotaankaan miehistä, joilla on pienet kädet?

Pojan tarvitsemien talvikenkien suhteen sen sijaan kävi parempi tuuri. Sopivista kengistä perusvalikoiman malli maksoi totuttuun tapaan melko paljon ja hieman jo itaruuksissani nikottelin hintalappua silmäillessä. Sattumalta myyjä oli nostanut saman merkkiset, varauksessa olleet, vasta päättyneiden Hullujen Päivien tarjonnasta ylijääneet kengät pöydälle ja tämä ainokainen pari oli täsmälleen oikean kokoinen pikkumiehen jalkaan. Hintakin oli jäänyt keltaisen kuvaston tasolle, joten nappasin popot mukaan ja kassan kautta pois.

Kaupan päälle myyjä vielä lykkäsi pojalle mukaan pienen lumilapion ja antoi valita kahden Angry Birds-pehmolelun väliltä, jotka olivat jääneet ylitse jostain kampanjasta. Poika valitsi mukaansa mustan linnun keltaisen sijasta. Tässä vaiheessa kävin mielessäni nopean sisäisen keskustelun, jonka päätteeksi totesin, etten voi välttää kotona odottavaa konfliktia perheen naisväen kanssa. Voin ainoastaan valita haluanko keskustella vaimon kanssa siitä, miksi kotiin päätyi jälleen kerran lisää pehmoeläimiä vai yrittää selittää tyttärelleni, miksi pehmoja päätyi kotiin kahden sijasta vain yksi. Vaimon kanssa käytävä keskustelu tuntui tällä kertaa pienemmältä pahalta ja pyysin myyjältä mukaan keltaisenkin linnun.

Lopuksi vielä muutama korvapuusti mukaan kahvilasta ja suunnistin Elinan luokse aamupalalle. Loppu aamupäivä sujui rattoisasti kahvitellessa ja asuntokuvioita ruotiessa.

Ai niin, mitä niistä pienikätisistä miehistä sitten sanotaan?

Ne tarvitsevat pienet hanskat. Ostin omani naisten osastolta.

Prinsessoja ja hoviväkeä

Sakkokierroksen puolella on vietetty hiljaiseloa lähes kuukauden ajan. Vankka aikomukseni kyllä oli kirjoittaa tännekin säännöllisesti, mutta remonttikiireet ja niistä raportointi on kuitenkin vienyt enimmän puhdin ja vähäisen vapaa-ajan. Hoitovapaan hupenemisen säikäyttämänä yritän kuitenkin päästä uudelleen hevosen selkään myös tällä rintamalla ja jatkaa lapsiperheen arjen ihmeellisyyksistä kirjoittamista koti-isän näkökulmasta.

***

Viime aikoina tyttärelläni ovat vierähtäneet prinsessaleikit käyntiin oikein isolla vaihteella ja eri prinsessat, prinssit sekä muut satujen hahmot esiintyvät leikeissä käytännössä päivittäin. Välillä tyttäreni leikkii itse prinsessaa ja muu perhe saa toimia kuninkaallisen perheen jäseninä tai hoviväkenä. Toisinaan taas nukeista, pehmoeläimistä ja legoukoista muotoutuu kokonaisia maailmoja täynnä erilaisia kuninkaallisia hahmoja, joille rakennetaan asumuksia ja järjestetään tanssiaisia tai kutsuja.

Vasemmalta oikealle: Horst sai tällä kertaa olla Jörö, lentäjäpoika Lystikäs ja seilorista tehtiin metsästäjä

Rungon leikeille muodostavat lukuisat klassiset prinsessatarinat Disneyn kuvittamina. Päiväkodissa päivä saattaa vierähtää välillä Tuhkimona, toisinaan taas Lumikkina tai Tähkäpäänä. Lastenohjelmahetket kuluvat usein jonkin prinsessaelokuvan parissa ja on päivänselvää, mistä vaikutteet leikkeihin on imetty. Elokuvat on tähän mennessä katsottu läpi riittävän monta kertaa, jotta juonenkäänteet, laulut ja suuri osa repliikeistä osataan kertoa ulkoa.

Tällä hetkellä vanhemmilla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin ottaa osaa leikkeihin jollain tavalla. Kumartelu, niiaus ja tyttären kutsuminen "teidän korkeudeksenne" saattaa välillä alkaa tulla korvista ulos, mutta toisaalta siivoushetket helpottuvat, kun tyttö haluaa leikkiä Tuhkimoa, jota paha äitipuoli äidin esittämänä komentaa korjaamaan lelunsa pois.

Välillä kuninkaallisuus saa hivenen koomisia piirteitäkin, kuten äskettäin mummolareissulla, jossa tyttö sai hepulin, koska ei saanut syödä "juhlalusikalla". Kiukkuaan rääkyvää lasta on vaikea ottaa vakavasti, kun itkun lomasta erottuu ainoastaan vaatimuksia saada ruokailla hopealusikalla. Lapsemme eivät todellakaan ole syntyneet kultalusikka suussa, mutta pyhäpäivien aterimia on ilmeisesti käytetty riittävän usein.

Esikoisena syntyneen tyttölapsen isänä tytön leikit ovat aina olleet normi siitä, miten lapset leikkivät ja muiden vanhempien kertomukset poikalasten touhuista on voinut kuitata osittain kasvatuksen tuloksena. Olemme pyrkineet välttämään tiukkoja sukupuolirooleja lastemme leikeissä sekä harrastuksissa ja leluiksi tyttäremme on saanut niin junarataa kuin vauvanukkejakin. Vasta kuopuksen kasvettua hieman isommaksi on lapsen oman sukupuolen vaikutus suosikkileikkeihin tullut toden teolla vasten kasvoja.

On ollut merkillistä huomata, kuinka kahden vuoden ikää lähestyvä poika havainnoi kaikki taivaalla lentävät lentokoneet, työmailla tonkivat kaivinkoneet sekä kaduilla jyrisevät kuorma-autot. Kotona innostutaan lähes kaikista pyörällisistä leluista ja kirjoista kivoimpia tuntuvat olevan kaikki sellaiset, joissa on kuvia moottoriajoneuvoista. Puhetta ei pojan suusta vielä juurikaan kuulu, mutta auton ja mopon nähdessään alkaa pikkumies päristä ja osoitella huomaamiaan kulkupelejä. Samaan aikaan isosisko leikki prinsessaleikkejään tai hoitaa milloin minkäkin nuken tai pehmoeläimen esittämää vauvaa lastenvaunuissa.

Myös vaatteiden suhteen olemme pyrkineet hankintoihin, jotka käyvät ainakin väriensä puolesta sekä tyttö- että poikalapselle. Täysin tämä ei ole onnistunut ja viimeistään isovanhemmat ovat pitäneet huolen, että esikoiselle löytyy myös todella tyttömäisiä vaateparsia. Nykyisin tyttäremme valitsee kaapista vaaleanpunaista sekä lilaa ja suosii hameita sekä mekkoja housujen sijaan, kun pääsee itse vaikuttamaan käyttämiinsä vaatteisiin. Kuopus lienee edelleen riittävän nuori ollakseen yhtä tyytyväinen tai tyytymätön mihin tahansa asukokonaisuuteen, jonka vanhemmat pukevat päälle. Tulee kuitenkin olemaan mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan vaatevalinnat kallistuvat, kun ikää karttuu noin vuosi lisää.

En tietoisesti kohtele lapsiani eri tavalla sukupuolen mukaan. Pidän silti täysin mahdollisena, jopa todennäköisenä, että alitajuisesti olen tottunut roolittamaan ihmisiä kahteen peruskategoriaan pelkästään sukupuolen perusteella ja tästä tavasta on ilmeisen vaikea päästä eroon kasvattajankaan roolissa. Sukupuolineutraalista kasvatuksesta on viime vuosina raportoitu eri medioissa aina aika ajoin, mutta en itse kuulu siihen joukkoon, joka vannoo sen nimeen. Päinvastoin, uskon sen pienen eron olevan pikemminkin rikkaus kuin jotain, minkä vaikutusta tulisi pyrkiä kasvatuksellisesti vähättelemään. Aion joka tapauksessa jatkaa lasten kannustamista minkä tahansa harrastuksen ja leikin pariin, mikäli lapsella itsellään vain on kiinnostusta ja taipumusta niiden kokeiluun.

Jako "tyttöihin" ja "poikiin" on kuitenkin alkanut jo kuulua tyttäreni puheissa ja ainakin juttujen perusteella hän suosii tyttömerkkisten kaveriensa seuraa. Käytännössä on kuitenkin yhdentekevää mitä housuista löytyy, kun leikit oikeasti pyörähtävät vauhtiin. Sohvamajan voi hyvin rakentaa pojan kanssa ja palloa potkia tyttöjen kesken. Jonain päivänä asialla tulee olemaan iso merkitys, mutta siihen asti annan jälkikasvuni leikkiä toisten lasten kanssa tekemättä eroa sukupuolten välillä.