Arki muuttuu

Sunnuntaiaamu valkeni tänään samanlaisissa merkeissä kuin ennenkin. Heräsin perheestämme ensimmäisenä ja sain nauttia auringonnoususta tovin yksikseni, ennen kuin esikoisemme alkoi huutelemaan sängystään vanhempiensa perään. Tytön siirryttyä pikkuveljeään tai äitiään herättämättä olohuoneen puolelle leikkimään legoilla, aloin valmistella aamupalaa itselleni sekä lapsille.

Kaikesta tavanomaisuudestaan huolimatta päivän olisi pitänyt tuntua jotenkin erikoiselta. Tänään on hoitovapaani viimeinen päivä ja huomenna on jälleen paluu työympyröihin, leveämmän leivän ääreen. En kuitenkaan kokenut tarvetta aloittaa päivää shampanjalla, surkutella aikakauden loppua tai liimailla "Ohi on 259"-tarroja pitkin ympäristön roskiksia ja puhelinpylväitä.

Elämä kotivanhempana on hyvinkin rutiininomaista ja arki noudattelee vahvasti tiettyjen päivän hetkien määrittelemää kiertokulkua. Päivittäinen työrupeama muistuttaa draaman kaareltaan linjastotyöläisen arkea, sillä erotuksella, että työpäivän päättymistä ei ilmoiteta kellon soitolla ja työrupeamat kestävät periaatteessa aamun koitosta iltaan saakka.

Pyhistä lupauksista ja hoitovapaan alun vastaan pyristelystä huolimatta päivittäinen arki asettui uomiinsa hyvinkin nopeasti. Vaikka tarkoitus oli keksiä kaikenlaista tekemistä sekä itselle että lapsille, kesti vain muutamia viikkoja kunnes päivät koostuivat ruokailujen ja päiväunien välissä olevista lyhyistä hetkistä, joiden aikana ei mitään kirjasto-, leikkipuisto- tai kauppareissua kummoisempaa ollut aikaa tehdä. Lisäksi on pakko myöntää, että elämä lasten kanssa on sujuvampaa, kun on tietyt rutiinit, joista pitää kiinni. Lasten on helpompi hahmottaa päivän kulkua, kun ateriat ilmaantuvat lautasille osapuilleen samaan aikaan päivittäin ja hampaiden pesu tarkoittaa joko päivän alkua tai loppua. Omat lapsemme ovat onneksi suhteellisen mukautuvaisia, mutta siitä huolimatta saamme iltaisin kärsiä seuraukset päivistä, joiden kulku poikkeaa oleellisesti normaalista.

Huomisesta alkaen arjen kuviot pitää määritellä ja keksiä taas uudestaan, ainakin osittain. Nuorimmaisemme on ollut isosiskonsa mukana tutustumassa päiväkotiin jo edellisen kahden viikon ajan ja henkilökunnan mielestä asettunut taloksi hyvin. Tästä huolimatta odotan jännityksellä huomisaamua, kun tosipaikka tulee eteen ja jätän molemmat lapseni toisten hoidettavaksi kokonaisen työpäivän ajaksi. Tietoisuus siitä, että lapset ovat todella hyvässä hoidossa, ei välttämättä kanna loppuun asti, kun takana on 10 kuukauden yhtäjaksoinen rupeama lasten kokopäiväistä hoitovastuuta. Todennäköisintä silti on, että ensimmäisen aamun erohetki tulee olemaan vaikeampi isälle kuin kummallekaan lapsista.

Työ- ja päivähoitokuvioiden järjestelyistä on kotonamme puhuttu loppujen lopuksi verrattain vähän. Periaatteet siitä, kuka vie lapset aamulla ja kuka hakee iltapäivällä, ovat selvillä, mutta käytäntö näyttää, millaiseksi arki näiltä osin muodostuu. Kuviossa pitää ottaa vielä huomioon sekä lasten että vanhempien harrastukset, jotka saattavat sekoittaa hakukuvioita. Vielä on hiomatta muun muassa se, miten hoidetaan ruoanlaitto siten, että perheen iltaruoka on osapuilleen valmiina tarjolla, kun iltaisin kokoonnutaan tahoiltamme yhteisen pöydän ääreen. Viime aikoina tarvittavat kokkaukset on hoidettu nuorimmaisen päiväunien aikana, mutta nyt tähänkin järjestelyyn tulee pakon edessä muutos.

Lasten päivittäinen rytmi saanee entistä tarkemmin säädellyn rungon päiväkodin rutiinien seurauksena. Äidin arki selviää pienimmillä muutoksilla, mutta allekirjoittaneen kohdalla ero on huomattava. Hyvästi aamupalan keskeytyminen kuopuksen vessahätään, tervetuloa häiriötön lounastauko. Tervemenoa keskustelut eri prinsessojen tanssiaisasuista, kääntyköön puhe ITIL-prosessien implementoimiseen globaaleissa yritysfuusioissa. En kai missään vaiheessa väittänyt, että kaikki muutokset olisivat parempaan suuntaan...

Aivan täysin en koti-isän roolista hennonnut päästää irti, vaan jatkan tekemällä nelipäiväistä viikkoa ainakin kuluvan vuoden loppuun. Tästä huolimatta arki määritellään jatkossa työpäivien perusteella, pelkästään jo siitä syystä, että niiden osuus viikon päivistä on aavistuksen verran suurempi. Tuleva viikko, todennäköisesti vielä seuraavakin, menee perheeltämme uuteen tilanteeseen totuttautuessa ja arkirutiinien hakiessa muotoaan.

Vaikka olen ollut vastaavassa tilanteessa kerran aiemminkin, jännittää alkava viikko tavanomaista enemmän. Osoittautuupa muutos hyväksi tai huonoksi, on kyseessä kuitenkin yhden ajanjakson loppu. Hoitovapaasta käteen jääviin asioihin palaan tuonnempana, jahka saan itse summattua asioita yhteen.

Vielä malja iltateetä hoitovapaan päättymisen johdosta ja pää tyynyyn odottelemaan uuden arjen alkamista.

*****

Kun perustin Sakkokierroksen, oli ideana kirjoittaa koti-isän mieltä askarruttavista asioista hoitovapaan aikana. Aiheet ovat vaihdelleet (erityisesti alussa) ruokareseptien jakamisesta syvällisempiin pohdintoihin, kunnes oma tyyli on alkanut pikku hiljaa löytyä syksyn loppua kohden. Tarkoitus oli pitää kirjoitusprojekti hoitovapaan mittaisena ja viime aikoina, koti-isyyden lähestyessä loppuaan, ovat ystävät ja kylänmiehet kyselleet Sakkokierroksen tulevaisuuden suunnitelmia. Asiaa pintapuolisesti pohdittuani, on pakko sanoa, että en todella tiedä, mitä jatkossa tapahtuu. 

En ainakaan vielä ole valmis puhaltamaan pilliin ja lopettamaan tätä projektia tähän. Lähitulevaisuudessa kangastelee muutamia aiheita, joista voisin kuvitella kirjoittavani, kuten varsinainen töihinpaluu, työelämän sovittaminen isän roolin kanssa sekä tuo mainitsemani tilinpäätös hoitovapaan saldosta.

Kiitokset kuitenkin jo tässä vaiheessa lukijoille, jotka olette jaksaneet näitä kirjoitelmia käydä lukemassa. Toivon mukaan muutamia kiinnostuneita löytyy jatkossakin, vaikka koti-isä liittyykin taas osaksi tietotyöläisyhdyskunnan harmaata massaa. Kotivanhemmuus on ohi, mutta isyys jatkuu.