Ukkometso

Lapsiaan hoitava isä on edelleen jonkinlainen kummajainen. Paitsi viikonloppuisin. Silloin palkkatöissä olevat isät purkautuvat konttoreiltaan, lasten hoitoon jää aikaa ja puistot täyttyvät iloisesti yhdessä leikkivistä ydinperheistä.

Toista on kuitenkin arkipäivisin. Mies, joka hakee lapsensa päivästä toiseen kerhosta, laulaa ja leikkii muskarissa, kaivaa lapsensa suusta hiekkaa puistossa sekä käyttää lapsityövoimaa ruokakaupassa asioidessaan, on hallituksen kannasta huolimatta edelleen tilastoharvinaisuus.

Näitä arkisia asioita hoitaessa törmää väkisinkin muihin samoja askareita toimittaviin vanhempiin, pääasiallisesti äiteihin. Tasa-arvoisessa Suomessa voisi kuvitella, että samaa työtä tekevä henkilö saa osakseen samanlaista kohtelua vertaisryhmän osalta, mutta todellisuus on toinen. En missään nimessä väitä, että suhtautuminen yhteen ryhmän harvoista isistä olisi negatiivinen. Pikemminkin tilanne on se, ettei hoitovapaalla olevaan isään oikein osata suhtautua millään tavalla. STTK:n Sankari-isästä ollaan vielä kaukana.

Kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa (lapsen vanhempana) on ollut vähintäänkin vähäistä, joten en tietenkään voi väittää tietäväni, mitä naisten päässä liikkuu. Olettamuksia toki on: Aluksi isän ilmestyessä kerhon oven ulkopuolelle voi hänet jättää huomiotta, koska on perusteltua olettaa hänen myös häipyvän kuvioista yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, viimeistään isäkuukauden loputtua. Kun näin ei käykään, ei varsinaista esimerkkitapausta ole. Kuinka suhtautua henkilöön, joka tekee samoja asioita kuin itse ja lukuisat virkasiskot, mutta poikkeaa kuitenkin merkittävällä tavalla virkaa perinteisesti hoitavista vanhemmista.

Tässä vaiheessa myönnän auliisti, ettei tietenkään ole yksinomaan äitien velvollisuus aloittaa keskustelua kenenkään satunnaisen karvanaaman kanssa, vaikka näihin törmäisikin säännöllisesti lasten harrastusten yhteydessä. Yleisesti ottaen pidän kohteliaana käytöksenä olemassa olevan ryhmän taholta ojentaa kätensä uusien tulokkaiden suuntaan, muttei silti ole mitään järkevää syytä, miksei aloituskontakti voi lähteä myös ylävirtaan. Ja yritetty on.

Esikoisen päiväkerhon ulkopuolella olen tehnyt toistaiseksi merkittävimmän peliliikkeeni keskustelun aloittamiseksi: sivukorvalla kuulin, kuinka pari-kolme äitiä keskusteli alueella liikuskelleesta city-metsosta. Sattumalta olin bongannut linnun omalta kotipihalta, käynyt räpsimässä muutaman otoksen kameralla ja kuvat löytyivät kätevästi kännykästä. Astuin ryhmän viereen, kerroin nähneeni elikon ilmelävänä ja todisteena esittelin kuvia puhelimen ruudulta. Pari vaivautunutta vastakommenttia ("joo, metsohan se on..."), hetken hiljaisuus ja 180 asteen käännös. Havaitsin jälleen ajautuneeni ryhmän ulkopuolelle.

Mutta ei hoitovapaalla oleva isä nykyisin kuitenkaan sellainen harvinaisuus ole, että voisin sanoa olevani edes lähiympäristössä ainoa. Vähän meitä on liikkeellä, mutta muutamia kuitenkin. Toisiin isiin on helpompi ottaa kontaktia leikkipuistossa, eikö vain? No, todellisuus on tässäkin hieman erilainen. Ei meillä koti-isillä ole mitään näkymätöntä merkkiä otsassa, jonka perusteella osaisi mennä puhumaan toisille vastaaville. Myös salainen kädenpuristus ja klubikortti puuttuvat. Lisäksi lienee niin, että yksinäisen suden rooliin tottuu aika nopeasti, eikä laumassa juokseminen enää tämän jälkeen tunnu luontevalta.

Pidän kuitenkin itseäni suhteellisen sosiaalisena tapauksena ja hoitovapaan aikana on tullut jo useampaankin kertaan vietettyä aikaa lounaiden ja kahvien merkeissä tuttujen kotivanhempien kanssa. Vaimoni herättää hilpeyttä työpaikallaan kertomalla miehensä olevan parhaillaan lounaalle hänen kaasonsa tai lapsemme kummitädin kanssa. Mutta minkäs teet, tuttavaisiä ei tällä hetkellä vietä aikaansa samanlaisissa merkeissä meidän muiden kotiäitien kanssa.

Toivottavasti nyt on viimeisiä hetkiä tämän kirjoituksen kirjoittamiseen, sillä ensimmäisiä onnistuneita kontakteja ennestään tuntemattomiin äiteihin on jo otettu. Lapsiemme leikkiessä keskenään alkaa olla jossain määrin luontevaa alkaa keskustella jälkikasvun ruokailutottumuksista tai unirytmeistä. En usko, että aiheiden puolesta miehen kanssa puhuminen poikkeaa toisen äidin kanssa jutustelusta, näkökulma toki saattaa olla hieman erilainen. Yhteen aihepiiriin ei kuitenkaan sukupuolten välisissä keskusteluissa kosketa. Synnytyskertomukset pysykööt naisten välisinä.

Metso pesii Etelä-Suomessa melko harvalukuisena, pohjoisempana vähän runsaampana (1-3 paria /km²) [Lähde: Peippo ja Pulmunen, Suomen ja pohjolan lintuja.] 
Tämä yksilö on kuvattu Espoon Olarissa.

Ravintolakokemuksia

Välillä ei vaan jaksa itse laittaa ruokaa. Silloin vaihtoehtoja on aika vähän: lähde mummolaan tai siirrä koko pesue ravintolaan. Koska mummolat sattuvat sijaitsemaan selvästi sisemmällä Suomessa, ei sinne lähtö useinkaan ole kovin käytännöllistä. Siispä käymme syömässä lähiseudun ravintoloissa osapuilleen kerran viikossa kauppa- tai keskustareissujen yhteydessä.

Heti alkuun tärkeä huomio: mistään fine diningista ei todellakaan ole kyse. Perheen kesken liikuttaessa hyvä ravintolakokemus muodostuu muustakin kuin erinomaisesta ruoasta. Syömäkelpoinen, jopa hyvä ruoka on totta kai tärkeää, mutta yhtä lailla kokemukseen vaikuttaa lasten viihtyminen ja logistiikan sujuminen. Niinpä mm. leikkipaikan olemassaolo ja pesutilojen siisteys ovat ottaneet ison roolin, kun valitaan kohdetta seuraavalle ravintolareissulle.

Tässä muutama viime aikoina koestettu ravitsemusliike:

La Famiglia, Helsinki

Ruoka on ollut koko perheen mielestä maistuvaa ja palvelu pelannut hyvin. Lisää leipää saa pyytämällä (poika pysyy tyytyväisenä) ja pienehkö leikkipaikka videoruutuineen löytyy (tytär pysyy tyytyväisenä). Ravintolasta löytyy myös lastenhoitohuone hoitopöytineen. Bonuspisteet asiallisesta reagoinnista annettuun palautteeseen: viimeisimmän tiedon mukaan La Famigliasta pitäisi löytyä nyt myös uutuuttaan hohtavat potat vaippaiän ohittaneille lapsille.

Sevilla, Helsinki

Täällä kävimme vain syömässä jätskit, joten sikäli kokemus on vajavainen. Muissa valtakunnan Sevilloissa ollaan kyllä syöty ruokaakin ja ruoka on ollut hyvää. Lastenhoitohuonetta ei ole, mikä selvisi siinä vaiheessa, kun pikkukaveri väänsi kunnon tuotokset ja siivous sekä tarvittu vaatteiden vaihto hoidettiin miestenvessan minikokoista käsienpesuallasta apuna käyttäen. Leikkipaikka löytyy, tosin taisi sijaita varsinaisen ravintolan ulkopuolella. Lapsiystävällisyyttään mainostavaksi paikaksi ei kovinkaan lapsiystävällinen.

Weegee-talo, Espoo

Weegee-talolla käymme syömässä käytännössä kerran viikossa musiikkileikkikoulun jälkeen. Noutopöytä lounasaikaan on melko hyvä ja mikäli se ei miellytä, voi myös tilata keiton tai salaatin listalta. Ruokia ja juomia kahveja myöten löytyy runsaasti myös luomuna, mikäli sellaisesta saa jotain iloa. Lasten noutopöydän hinnoittelu iän mukaan. Weegee-talosta löytyy useampikin lastenhoitohuone, joissa puitteet ovat hyvässä kunnossa. Varsinaista leikkipaikkaa ei ole, mutta muksut ovat tuntuneet viihtyvän hyvin aulan kalusteiden kimpussa. Ainoa miinus tulee siitä, että piikkiaikoina (jollaiseksi muskarin jälkeisen pätkän voi helposti nimetä) ovat syöttötuolit hieman kortilla.

Bravuria, Helsinki

Viimeisin ravintolakokemus on Kampissa sijaitsevasta Bravuriasta. Konsepti on suhteellisen samanlainen kuin esim. Tukholmassa ja Tallinnassa sijaitsevassa Vapianossa eli ruoka tilataan ja haetaan suoraan kokeilta. Laskut kerätään kortille ja maksetaan ovella lähtiessä. Lapsille saa esim. pastoista puolikkaita annoksia. Leikkihuonetta ei ole, mutta lastenhoitohuone vaikutti silmämääräisesti ihan toimivalta. Ruoka oli varsin kelvollista ja ainakin pasta-annokset runsaita. Mukava lisä keskustan ravintolatarjontaan perheruokailuja varten.

Suosituksia lapsiystävällisistä ravintoloista otetaan mielellään vastaan. Jättäkää ehdotukset kommentteihin.

Hyvää syntymäpäivää rakkaani

Vaimollani on tänään syntymäpäivä, mittariin tulee (taas) 25 ± pari vuotta. Tarkoitus ei ollut alkaa laittamaan itse mitään juhlaherkkua, mutta toisin kävi. Vielä aamupäivällä kauppaan mennessä vakaa aikomus oli ostaa jotain valmiita leivonnaisia, mutta lopulta luonto ei antanut myöten ja herkut jäivät kauppaan. En tosin myöskään varsinaisesti varautunut leipomiseen hankkimalla mitään erityisiä tarvikkeita kaupasta, luotin ja toivoin kotoa löytyvän jotain sopivia aineksia. No, kermapurkki tarttui mukaan, koska jonkinlainen ajatus oli jo alkanut muotoutua pääkopassa.

Kotiin päästessä päädyin tutkimaan varastojen sisältöä. Kyllä, olin muistanut oikein: kaapista löytyi avattu paketti kaurakeksejä (parasta ennen päiväys oli ollut joskus pari kuukautta sitten), jääkaapista ties milloin avattu pakkaus valkosuklaata sekä edellisestä juustokakkuilusta jäljelle jäänyt tuorejuustopurkki. Voita ja liivatelehtiä tiesin aina löytyvän meidän taloudesta, joten juustokakun ainekset olivat kasassa. Vielä pakastimesta viimeinen purkki viimekesäisiä lakkoja ja ei kun hihat ylös ja hommiin.

Vaimo onneksi on juustokakkujen ystävä, joten aivan pieleen tämä tuskin meni. Tyttäreni ei erityisemmin perusta lakoista, mutta saakoon oman kermavaahto-mansikkakakkunsa sitten lokakuussa. Pääasia, että vaimo on tänään tyytyväinen.

Pistetään tähän vielä "reseptikin". Huomatkaa, että käytin tekemiseen 18 cm irtopohjavuokaa. Tuo pikkuvuoka on koettu kokonsa puolesta käteväksi, kun tarjottavaa tehdään vain pienelle porukalle, kuten tässä tapauksessa ainoastaan omalle perheelle.

Lakka-valkosuklaa-juustokakku

Pohja

n. 100 g kaurakeksejä
n. 30 g voita

Täyte

n. 1 dl kermaa
n. 3 lusikallista tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 100 g valkosuklaata
2,5 liivatelehteä
n. 2 dl lakkoja

Ohjeet

1. Murenna kaurakeksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
2. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, jotta kakku on helpompi siirtää vuoasta (eli sopivan kokoinen pala pohjan päälle ja kiinnitetään puristamalla reuna paikoilleen.) Painele keksimassa vuoan pohjalle tiiviisti. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytettä.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto.
5. Sulata valkosuklaa. Purista liivatteista vesi ja sulata valkosuklaamassan joukkoon. Sekoita valkosuklaa kermavaahdon sekaan.
6. Sekoita joukkoon valutetut marjat.
7. Kumoa täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään noin neljäksi tunniksi.

Kakku valmistui lopulta aika nopeasti. Pohjan tein lasten syödessä lounastaan ja täytteen väsäsin nuorimmaisen mentyä päiväunilleen. Näin jäi juuri ja juuri riittävästi aikaa kakun hyytymiseen. Missään nimessä isotöinen tämä ei ollut, mutta hyytymiseen tarvittavasta ajasta johtuen tätä ei ehkä voi valmistaa "odottamattomille vieraille," elleivät he jää paikalle pidemmäksi aikaa. Kakun päälle vielä läiskittiin jäljelle jääneitä marjoja sekä valkosuklaasta raastettuja hippusia.

Lopuksi mainitaan vielä, että tämä ei ollut ainoa leipomus, jota vaimon syntymäpäivän juhlistamiseksi tein. Viime viikon loppupuolella tuttavaperhe oli käymässä ja sattumalta heidän rouvansa syntymäpäivä on päivää vaimoni päiviä myöhemmin. Silloin tehtiin jälkiruoaksi kakku täytettynä pakastimesta löytyneillä mansikolla sekä itsetehdyllä sitrus-rahkakermalla. Tuokin kokeilu oli harvinaisen onnistunut ja täytyy laittaa korvan taakse tulevia juhlia varten.

Joka tapauksessa, makeaa syntymäpäivää rakas vaimoni!

Tuotantoketjun hallinta

Lasta voi verrata tuotantolaitokseen, joka jalostaa käyttämänsä raaka-aineet lopputuotteiksi. Lapsiperheessä näitä tuotantolaitoksia on yksi tai useampi ja vanhemman rooli on toimia tehtaanjohtajana. Tehtaanjohtaja varmistaa, että raaka-aineita on aina saatavilla sekä huolehtii materiaalin toimittamisesta tuotantolinjalle. Varsinaisen tuotannon eli raaka-aineiden jalostamisen tehtaanjohtaja voi huoletta jättää ammattilaisen vastuulle, mutta johtajan on taas aika astua mukaan remmiin, kun tuotokset saapuvat ulos tuotantolinjalta.

Vastasaapunut tuotantoyksikkö ei vielä pysty toteuttamaan tuotantoprosessia erityisen hallitusti, mutta ajan kanssa ja tehtaanjohtajan avulla kehittyy tuotantolinja itsenäisemmäksi toimijaksi. Prosessin kehitysvaiheessa lopputuotteita syntyy päivittäin 1-n kappaletta, tuotantokoneistosta riippuen. Yksilölliset erot ovat merkittäviä ja perheemme tuotantolaitosten uudempi malli on selkeästi vanhempaa tuotteliaampi. Osin tämä selittyy prosessin kehittymättömyydellä, mutta suurin syy lienee käytettyjen raaka-aineiden määrä. Tuotantolinjan alkupään hoidon eli raaka-aineiden syöttöprosessin haltuunsa ottanut tuotantolaitos tuntuu välillä tässä suhteessa täysin kyltymättömältä. Nyrkkisääntönä voitaneen todeta, että lopputuotteiden määrä on suoraan verrannollinen vastaanotettujen raaka-aineiden määrään.

Kuten todettua, prosessi toimii alkuvaiheessa omalla painollaan seuraten enemmän tai vähemmän raaka-ainetoimitusten aikataulua. Välillä töitä paiskitaan vuoroitta, tuotanto toimii lähes jatkuvalla syötöllä ja uusi miehitys on valmis astumaan kuvioihin edellisten lopputuotteiden valmistuttua. Viidettä kertaa päivässä tuotosten loppusijoittamisesta huolehtiva tehtaanjohtaja saattaa jo toivoa hieman harvempaa toimitusaikataulua, mutta on sisimmässään kuitenkin tyytyväinen, että tehtaan koneisto on kunnossa ja tuotantolinja toimii kaikesta päätellen moitteettomasti. Tehdastyöläisten ilmaannuttua yövuoroon ei tehtaanjohtajaa kauheasti enää naurata, sillä yötöistä ei lapsiperheessä saa ylimääräistä korvausta.

Tehtaanjohtajan merkittävin rooli on kehittää tuotantoprosessia hallitummaksi ja tavoitteena on pyrkiä lopputuotteiden suunniteltuun toimitukseen sekä saada tuotokset kerättyä erikseen tarkoitusta varten varattuihin säiliöihin. Prosessin kehittämisessä käytetään apuna erilaisia lauluja ja leikkejä, sillä suurin haaste on saada tuotannontekijä pysähtymään keräysastian ääreen ja keskittymään hallittuun tuotantoon.

Tuotantolinjastossa ja sen valvonnassa vaaditaan siis useita osapuolia. Varsinaisen työn hoitaa asiaan erikoistunut tuotantohenkilökunta ja tehtaanjohtajan todelliseksi tehtäväkentäksi jää vain työssä neuvominen ja ohjaaminen. Tehtaanjohtajan tehtävä prosessin ohjaajana on vastuullinen, mutta mitään erityistä koulutus- tai pätevyysvaatimusta pestiin ei ole. Perheessämme tehtaanjohtaja on ammatiltaan konsultti.