Rikkinäinen puhelin

Lapset kasvavat vauhdilla. Autoilevalle perheelle yksi seuraus tästä on määräajoin tapahtuva turvaistuimien päivittäminen. Esikoisemme kasvettua yli 15 kg:n rajapyykin tuli jälleen ajankohtaiseksi hankkia pykälää isompi istuin edellisen tilalle.

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin sanottuun kakkosvaiheen istuimeemme. Aikoinaan hankittu BeSafen Izi Combi on palvellut tarkoitustaan hyvin ja istuinta on ajan kuluessa käytetty sekä selkä että naama menosuuntaan. Seuraavan vaiheen istuinta valitessa valinta kohdistui saman valmistajan Izi Up -malliin sekä omien kokemusten että lastentarvikeliikkeiden suositusten perusteella. Jäljelle jäi siis vain päätös siitä, milloin istuin hankitaan ja mistä.

Huhtikuun alussa satuimme olemaan käymässä appivanhempien luona Hämeenlinnassa ja kauppareissun yhteydessä kävin huvikseni kysymässä turvaistuimen saatavuutta ja hintaa paikallisesta Vauva.set -liikkeestä. Ystävällinen myyjä kertoi tuolin kyllä kuuluvan valikoimiin, mutta juuri sillä hetkellä olevan tilapäisesti loppu. Mutta eipä hätää, tuolia pitäisi tulla 1-2 viikon kuluessa ja tarjottu hintakin oli useita kymmeniä euroja kilpailijoita halvempi. Koska käymme Hämeenlinnassa sukuloimassa melko usein, eikä tuolin tarve ollut mitenkään akuutti, tilasin istuimen kyseisestä liikkeestä. Tässä vaiheessa tarjottiin vaihtoehdoksi maksua tilatessa tai noudettaessa ja päädyin maksamaan tuolin vasta noudettaessa. Tätä päätöstä olen kiitellyt jälkikäteen monta kertaa.

Kului viikko ja toinenkin, eikä Vauvasetistä kuulunut mitään. Aina sukulointireissujen lähestyessä yritin soittaa liikkeeseen ja kysyä tilauksen tilannetta. Puheluihin ei tosin vastattu kuin ehkä kerran ja silloinkin vain kerrottiin istuimen puuttuneen edellisestä toimituksesta. Toukokuun alussa kyllästyin vastaamattomiin yhteydenottoihin ja lähetin viestin kauppakeskuksen infoon, jossa pyysin selvittämään Vauvasetin tilannetta. Tämä viesti välitettiin liikkeeseen saakka ja sain viimein puhelun omistajalta. Mitään uutta informaatiota ei tosin ollut. Äitienpäivän tienoilla kävin paikan päällä liikkeessä ja sain tilannetiedotuksena saman viestin maahantuojan toimitusvaikeuksista. Touko-kesäkuun vaihteessa aloin aktiivisemmin selvitellä tilauksen etenemistä ja yritin toistuvasti soittaa Vauvasettiin sekä lähettää heille sähköpostia asiasta. Puheluihin ei vastattu, mutta yhden sähköpostin sentään sain vastineeksi. Viestissä kerrottiin kysymyksen välittämisestä toimittajalle ja luvattiin palata asiaan vajaan viikon kuluessa. Tämä jäi viimeiseksi yhteydenotoksi, jota kyseisestä liikkeestä sain.

Tee itse ensin ja laita anoppi asialle. Pyysin siis Hämeenlinnassa asuvaa anoppiani käymään liikkeessä ja välittämään viestiä omistajalle. Liikkeenharjoittaja oli pahoitellut maahantuojan toimitusvaikeuksia ja kertonut puheluihin vastaamisen olevan hankalaa, koska hänen kännykästään on näyttö rikki...

Olin etukäteen päättänyt juhannuksen olevan lopullinen rajapyykki. Kahden ja puolen kuukauden odottelua voinee jo pitää kohtuullisena asiakkaan taholta ja tämän viestin välitti myös anoppini liikkeeseen. Juhannuksen lähestyessä yritin kuitenkin vielä toistuvasti soittaa ja lähettää sähköpostia Vauvasettiin ja näin kunnioittaa alkuperäistä tilausta. Viimein ilmoitin sähköpostitse juhannusviikon keskiviikon klo 12 takarajaksi, jolloin istuimen pitäisi olla noutovalmiina, muussa tapauksessa hankkisin tuolin muualta. Yllätys ei tässä vaiheessa enää ollut suuri, ettei tähänkään viestiin vastattu.

[Päivitys 29.6.2013: Sain lopulta sähköpostia Vauvasetistä, viikko asettamani viimeisen deadlinen jälkeen. Viestissä pahoiteltiin viivästymistä ja vahvistettiin tilauksen peruminen.]

Keskiviikkona klo 12 suuntasin Espoon Lastentarvikkeeseen, josta olemme vastaavat hankinnat tehneet aikaisemminkin. Palvelu oli ystävällistä (kuten ennenkin) ja myyjä antoi hyvän käyttökoulutuksen istuimen asennuksesta ja käytöstä. Haluttu värikin löytyi suoraan hyllystä ja kaupanteko kesti yhteensä alle 10 minuuttia. Hinnalla ei Lastentarvike pystynyt kilpailemaan, mutta tässä vaiheessa saatavuus ajoi edullisuuden edelle.

Loppujen lopuksi en niinkään harmitellut edullisen kaupan pieleen menoa vaan umpisurkeata asiakaspalvelua. Tuntuu aivan käsittämättömältä, ettei yksityisyrittäjä vastaa yhteydenottoihin millään ilmoittamallaan kontaktikanavalla. Jos puhelimen näyttö on rikki, niin osta uusi. Verottajakin antanee vähentää sen verotuksessa.

Olisin arvostanut suoraselkäisyyttä tilanteen edetessä. Kun kävi selväksi, että istuimen toimitus on kestänyt yli kohtuullisen ajan, olisi liikkeenharjoittaja voinut omatoimisesti tarjota tilauksen purkua tai vähintään pitää minut ajan tasalla tilauksen etenemisestä. Täydellinen uutispimento ei yksinkertaisesti ole toimiva strategia. Pystyn ymmärtämään liikkeestä riippumattomat toimitusvaikeudet, joten tyylikkäästi hoidettu tilanne olisi pitänyt minut ja perheeni mahdollisina tulevina asiakkaina. Kaupanteon päättyessä näin olen varma, että tulevia hankintoja tehdessä Vauva.set ei pääse kovinkaan korkealle mahdollisten kauppapaikkojen listallani.

Loppu kuitenkin hyvin, joten kaikki hyvin. Uusi istuin on nyt joka tapauksessa hankittu ja paikoillaan autossa. Tyttäremme ihastui ikihyviksi "isojen tyttöjen" tuoliin, eikä olisi tätä kokeiltuaan enää halunnut istua isovanhempien auton Izi Combiin. Toivottavasti alkuihastus kantaa vielä jonkin aikaa, sillä tätä istuinta olisi nyt tarkoitus käyttää osapuilleen kouluikään saakka ja lähitulevaisuudessa kesän autoreissuilla.

Toivomme rauhallisia takapenkkiläisiä.

P.S. Nähtävästi asiakaspalvelussa on varaa parantaa monessakin lastentarvikeliikkeessä. Elina kirjoittaa Muruskuu-blogissaan toisesta tapauksesta, jossa paremmalla asiakaspalvelulla olisi voitu pelastaa olemassa oleva asiakkuussuhde.

Pelottava arki

Eilen oli kesälomani viimeinen päivä. Kahden viikon aikana sain yhteensä arviolta 12 tuntia niin sanottua omaa aikaa, kun esikoiseni vietti iltapäivän kerhossa ja samaan aikaan kuopus veteli hirsiä kotona. Kateellinen kotiäitikaverini ihmetteli, mitä oikein tein tällä vapaa-ajan tulvalla? Jouduin itsekin pohtimaan asiaa hetken, mutta jonkinlainen yhteenveto on tässä: siivousta, ruoanlaittoa, yhden leffan ja parin tv-sarjan katsomista, lukemista ja kerran jopa puolen tunnin päiväunet.

Vakavasti puhuen, en ole edellisen parin viikon aikana saanut mitään ihmeellistä aikaiseksi. On kuitenkin tuntunut vapauttavalta, että olen saanut viettää muutamia tunteja lähes päivittäin ilman, että olen aktiivisesti vastuussa kenenkään toisen hyvinvoinnista tai viihtymisestä. Jopa arkiaskareet, kuten siivous ja ruoanlaitto ovat tuntuneet tavallista mukavammilta, kun ne on saanut tehdä omassa rauhassa ja ilman apukäsiä. Helsingin Sanomien Jaakko Kangasluoma kirjoittaa toukokuun kolumnissaan, kuinka heidän lapsillaan on jonkinlainen mystinen ymmärrys kotitöiden tarpeellisuudesta. Tämän johdosta vanhemmat saavat tehdä niitä rauhassa eli varastaa ylimääräisen hetken omaa aikaa vaikkapa ruokaa laittaessaan. Meillä ei. Jos Kangasluoman perheessä paras nakkikeitto syntyy tuijottamalla, meillä se syntyy vähintään yhden apukokin tunkiessa lusikkaansa soppaan sekä toisen roikkuessa kiinni jalassa ja pyrkiessä syliin.

Keskiviikon leikkitreffit olivat vanhempien osalta melkoisen väsynyttä menoa. Lapsilla riitti virtaa juosta ympäri ravintolaa ja Lelumuseota vanhempien lähinnä keskittyessä päivittelemään omaa nuutunutta olotilaansa. Jossain vaiheessa ilmoille nousi lausahdus: "tarvitsen lomaa lapsista". Ymmärrän kyllä ajatuksen ja välillä itselläkin on samanlaisia tuntemuksia. Asiaa eilen nopeasti pohdittuani en kuitenkaan keksinyt oikeastaan mitään, mitä todella haluaisin tehdä, mikäli oikeasti saisin muutaman päivän lapsivapaata aikaa. Kaikesta vaivasta ja väsymyksestä huolimatta nautin lasteni kanssa peuhaamisesta, enkä todellisuudessa haluaisi juuri tällä hetkellä taukoa kotivanhemmuudesta. Esimerkiksi hankaluudet ruoanlaitossa onnistun yleensä kääntämään iloksi lasten kiinnostuksesta ruoan valmistusta kohtaan ja kauppareissujen stressaavuus helpottuu, kun ottaa lapset mukaan varsinaiseen toteutukseen. Toki satunnaiset, lyhyet tauot ovat tervetulleita ja tarjoavat mahdollisuuden tuulettumiseen yksin tai vaimon kanssa.

Tästä auvosta huolimatta ensi viikosta alkava arki ahdistaa hieman. Arjella tarkoitan päiviä ja viikkoja, jolloin tekemistä eivät rytmitä mitkään kalenteriin sidotut säännölliset harrastukset ja tapahtumat. Pikku hiljaa ovat kaikki talvikauden urheiluharrastukset jääneet kesätauolle ja saman kohtalon ovat kokeneet lasten muskarit, vauvauinnit ja kerhot. Jäljelle jäävät vain tyhjät kalenterin lehdet ja kaksi aktiivista lasta. Lapset varmasti viihtyvät kotioloissa ja pihalla aivan mainiosti vaikka joka päivä, mutta itsellä saattaa tulla jossain vaiheessa  mitta täyteen.

Todellisuudessa suurin haaste ei välttämättä olekaan arjen pyörittäminen, vaan muutos muiden organisoimasta ohjelmasta itse keksimiseen. Epäilen, että jos viettäisin aikaani pääasiassa konttorilla, kokisin kesäajan alkamisen pelkästään positiivisena ja olisin täynnä ajatuksia miten viettää aikaa perheen kanssa. Jostain syystä kotioloissa vietetty aika ei saa aikaan samanlaista innovaatiopiikkiä. Olen  viime aikoina havainnut samanlaista urautumista rutiineihin kuin ensimmäiselläkin hoitovapaalla, huolimatta siitä, että erikseen yritin taistella sitä vastaan.

Pohdiskelin aivan hoitovapaan aluksi sitä, onko lapsiperheessä varsinaisia rutiineja lainkaan. Nyt voin vastata, että kyllä on, mutta ne eivät ole tärkeitä niinkään lapsille vaan kotona olevalle vanhemmalle. Viikko-ohjelmaan merkitty kerhoretki antaa oivan tekosyyn heittää oma mielikuvitus narikkaan ja olla tyytyväinen siitä, että edes hetkellisesti tarvitsee huolehtia vain yhden lapsen viihtyvyydestä. Tällä hetkellä on elävästi mielessä työpaikalla opittu mantra rutiinien rikkomisesta. Kun mukavuusalueelle on päästy, keksitään jotain, mikä pakottaa muokkaamaan toimintaa uuteen uskoon. Toivottavasti luvassa on palkitsevia hetkiä lasten kanssa, eikä ruokakuntamme luisu välittömään kaaokseen normaalirutiinien puutteessa.

Kahden viikon kesäloma

Eilen se alkoi, kahden viikon "kesälomani".

Varsinaisesta lomasta ei oikeasti voi puhua, mutta sellaiselta se on ajatuksissa tuntunut, erityisesti etukäteen. Toukokuun vaihduttua kesäkuuksi alkoi esikoisellani seurakunnan järjestämä kesäkerho, joka on tavallaan kahden viikon jatkoaika talvikauden päiväkerholle. Päiväkerho järjestettiin kahdesti viikossa aina aamuisin ja niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, ehtiminen puistoon kello yhdeksäksi osoittautui aamu-uniselle perheellemme lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Muistan ehtineeni kerhon alkuun ajoissa ehkä kerran koko edeltäneen neljän kuukauden jakson aikana, muuten olimme muodikkaasti 5-15 minuuttia myöhässä.

Kesäkerho sitä vastoin järjestetään vasta iltapäivällä ja juuri sopivasti lounasajan jälkeen. Tyttö kerhoon ja poika sen jälkeen takaisin kotiin nukkumaan parin tunnin päiväuniaan. Ja tämä autuus peräti kolmesti viikossa. Ennen kerhojakson alkua hekumoin mielessäni tuolla kahden tunnin pätkällä, jolloin saisin tehdä aivan mitä itse haluaisin. Näin pitkää yhtäjaksoista "omaa aikaa" en muista kokeneeni sitten ensimmäisen hoitovapaan ja esikoisen päiväuniajan. Valinnan vaikeutta tulee lähinnä siitä, nostaako jalat ylös sohvalla vai pitäisikö itsekin nukkua nokkaunet keskellä päivää.

Ensimmäinen päivä tosin meni täysin hellan ääressä ja asuntoa siivotessa. Ihan kiva, että löysin aikaa tehdä näitä kotitöitä kenenkään häiritsemättä, mutta todellisuus verrattuna kuviteltuun oli melkoinen pettymys. Tänään sentään pystyin toteamaan, että kotitöiden päättymätön tehtävälista oli kerrankin melkein tyhjä. Jaksoin sentään laittaa pesukoneen päälle, mutta loppuajan käytin rentoutumiseen ja tämän tekstin kirjoittamiseen. Toivoisin vain, että lämpötila ulkona hieman laskisi, jotta myös sisällä pystyisi olemaan ilman taukoamatonta hikivirtaa. No, kaikkea ei voi saada.

Lopuksi pitää vielä raportoida taas yhdestä merkittävästä virstaanpylväästä esikoisen elämässä: Reilun yhden kesän potkupyöräilyn jälkeen istutin tytön kaveriperheeltä lainatun polkupyörän selkään ja homma lähti sujumaan käytännössä saman tien. Vielä on hieman tekemistä vauhdin hallinnassa eli jarrujen käyttö ei tule vielä selkäytimestä. Pidemmät ja jyrkemmät alamäet saavat aikaan tervettä pelkoa kypärän sisällä. Luvattu retki jäätelökioskille, kun pyöräily on riittävästi hanskassa, toimii toivottavasti riittävänä motivaationa harjoittelussa. Kesän jatkoa odotellessa...