Siivouspäivä

Viimeistään muuttoon loppui perheemme vakituinen siivouspäivä ja nykyään kodin siistiminen tapahtuu enemmän tai vähemmän satunnaisesti. Jostain syystä kipinä siivoamiseen lähtee yleensä allekirjoittaneelta. Tarpeen siivoamiseen huomaa ensin jaloilla. Kun asunnossa ei enää pysty kävelemään paljain jalon ilman, että jalkapohjat ovat täynnä soraa, pikkukiviä ja leivänmuruja, alkaa pieni ääni takaraivossa vihjailemaan siivouspäivän lähestymisestä. Yleensä päivän tai kahden kuluttua alkavat aivot tajuamaan, ettei lattiapintaa varsinaisesti enää kunnolla näe ajelehtivien vaatteiden, papereiden ja lelujen alta. Vaaditaan kuitenkin vielä se jokin pieni juttu, joka lopullisesti roihauttaa kytevän kipinän toimintaan johtavaksi liekiksi. Tänään se katalyytti oli kiukuspäissään kenkälaatikkoa tyhjentänyt pikkupoika, joka lopetti puuskansa kääntämällä laatikon ylösalaisin ja karistelemalla kaiken soran ja roskat pitkin eteisen lattiaa. Imuri käteen ja menoksi.

Siivoamaan päästiin varsinaisesti vasta iltaruoan jälkeen, kun koko perhe oli jälleen koossa. Vaimoni keskittyi tavaroiden paikalleen laittamiseen ja itse heiluin ympäri huushollia imurin kanssa. Välissä kävin laittamassa lapsille iltapalaa ja hoitamassa nuorimmaisen iltapesut.

Suurin hidaste siivoamisessa ovat lasten lelut, joita löytyy enemmän tai vähemmän koko asunnon alueelta, suurimpien keskittymien sijaitsevan olohuoneessa sekä lastenhuoneessa. Lelujen siivoaminen itse olisi ajankäytöllisesti tehokkain ratkaisu, mutta omien jälkien korjaamista olisi hyvä harjoitella jo pienienkin lasten kanssa.

Olemme pitkään pohtineet vaimon kanssa, kuinka paljon vajaa nelivuotiaalta voi vaatia tavaroiden pois laittamisen suhteen? Rohkaisevaa on ollut havaita vierailujen yhteydessä, että yleinen käytäntö kaikissa perheissä on lelujen pois korjaaminen ennen rikospaikalta poistumista. Omien lasten motivointi siivoamiseen on kuitenkin melkoista kivireen vetämistä. Välillä asia onnistuu puolihuomaatta jonkun sopivan leikin yhteydessä, mutta yleensä lapsen korvat kääntyvät toiselle aaltopituudelle siivoamisen noustessa puheenaiheeksi.

Kiristys, uhkaus ja lahjonta. Ainut asia, joka esikoistamme tuntuu pelottavan, on lastenohjelmatuokion menettäminen, eikä sekään aina saa aikaan toivottua reaktiota. "Jää lastenohjelmat katsomatta, ellet korjaa leluja pois" (kiristys). "Jos korjaat lelut, saat katsoa lastenohjelmia" (lahjonta). Kumpikaan näistä ei ole viime aikoina toiminut mainittavalla menestyksellä. Tänään kokeiltiin uutta lähestymistapaa, jossa otettiin käyttöön pyhän kolmiyhteyden viimeinen osa.

Muuton jäljiltä vaatehuoneessa on edelleen useampi kasaan taiteltu pahvinen muuttolaatikko. Otin noista yhden, taittelin kokoon ja kasasin kaikki sohvalta sekä olohuoneen ja lastenhuoneen lattialta löytämäni lelut sekä lastenkirjat siihen ja ilmoitin kaikkien laatikosta siivouksen lopussa löytyvien tavaroiden päätyvän varastoon jäähylle seuraavaksi viikoksi. Homman juju ei ilmeisesti täysin auennut tyttärelleni, ainakaan aluksi, vaan italialainen lakko lelujen siivoamisen suhteen jatkui. Muutaman kerran asian selitettyäni alkoi esikoinenkin hieman panikoimaan prinsessakirjojen varastoon päätymistä, mutta tämä lähinnä sai aikaan lisääntynyttä selitystulvaa siitä, miksei siivoaminen juuri nyt onnistu. Noin puolen tunnin kuluttua olivat tavarat kuitenkin äidin avustuksella päätyneet oikeille paikoilleen.

Oikeastaan toivoin asian eskaloituvan siihen pisteeseen, että tavarat todella päätyisivät varastoon jäähyilemään. En edelleenkään täysin usko, että uhkauksen merkitys oli tyttärelle selvä ja tällä olisi ollut vaikutusta siivoukseen edistymiseen. Mikäli samaan metodiin turvaudutaan vielä toiste, voi lopputulos olla toinen.

Tyttäreni osaa joskus yllättää reippaudellaan ja siivous saattaa hyvänä päivänä luonnistua todella hienosti. Pääsääntöisesti voi kuitenkin sanoa, että neljättä vuottaan käyvä lapsi ei meidän perheessämme vielä kykene huolehtimaan omia jälkiään joka kerta paikoilleen. Tämä ei toki ole tällä hetkellä vielä oletuskaan, mutta jonkinlaista panosta omien sotkujensa siivoukseen kyllä edellytetään.

Paikka kaikelle, kaikki paikallaan. Loppujen lopuksi koti oli jälleen suhteellisen siistissä kunnossa ja lattialla pystyi kävelemään keräämättä jalkapohjiin viime päivien ruokalistaa tai hiekkalaatikon sisältöä. Jään nauttimaan siisteydestä hetkiseksi ennen kuin entropia jälleen ottaa vallan ja kotimme palautuu luonnolliseen olotilaansa.

Hetki myrskyjen välissä