Varsinaisesta lomasta ei oikeasti voi puhua, mutta sellaiselta se on ajatuksissa tuntunut, erityisesti etukäteen. Toukokuun vaihduttua kesäkuuksi alkoi esikoisellani seurakunnan järjestämä kesäkerho, joka on tavallaan kahden viikon jatkoaika talvikauden päiväkerholle. Päiväkerho järjestettiin kahdesti viikossa aina aamuisin ja niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa, ehtiminen puistoon kello yhdeksäksi osoittautui aamu-uniselle perheellemme lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Muistan ehtineeni kerhon alkuun ajoissa ehkä kerran koko edeltäneen neljän kuukauden jakson aikana, muuten olimme muodikkaasti 5-15 minuuttia myöhässä.
Kesäkerho sitä vastoin järjestetään vasta iltapäivällä ja juuri sopivasti lounasajan jälkeen. Tyttö kerhoon ja poika sen jälkeen takaisin kotiin nukkumaan parin tunnin päiväuniaan. Ja tämä autuus peräti kolmesti viikossa. Ennen kerhojakson alkua hekumoin mielessäni tuolla kahden tunnin pätkällä, jolloin saisin tehdä aivan mitä itse haluaisin. Näin pitkää yhtäjaksoista "omaa aikaa" en muista kokeneeni sitten ensimmäisen hoitovapaan ja esikoisen päiväuniajan. Valinnan vaikeutta tulee lähinnä siitä, nostaako jalat ylös sohvalla vai pitäisikö itsekin nukkua nokkaunet keskellä päivää.
Ensimmäinen päivä tosin meni täysin hellan ääressä ja asuntoa siivotessa. Ihan kiva, että löysin aikaa tehdä näitä kotitöitä kenenkään häiritsemättä, mutta todellisuus verrattuna kuviteltuun oli melkoinen pettymys. Tänään sentään pystyin toteamaan, että kotitöiden päättymätön tehtävälista oli kerrankin melkein tyhjä. Jaksoin sentään laittaa pesukoneen päälle, mutta loppuajan käytin rentoutumiseen ja tämän tekstin kirjoittamiseen. Toivoisin vain, että lämpötila ulkona hieman laskisi, jotta myös sisällä pystyisi olemaan ilman taukoamatonta hikivirtaa. No, kaikkea ei voi saada.
Lopuksi pitää vielä raportoida taas yhdestä merkittävästä virstaanpylväästä esikoisen elämässä: Reilun yhden kesän potkupyöräilyn jälkeen istutin tytön kaveriperheeltä lainatun polkupyörän selkään ja homma lähti sujumaan käytännössä saman tien. Vielä on hieman tekemistä vauhdin hallinnassa eli jarrujen käyttö ei tule vielä selkäytimestä. Pidemmät ja jyrkemmät alamäet saavat aikaan tervettä pelkoa kypärän sisällä. Luvattu retki jäätelökioskille, kun pyöräily on riittävästi hanskassa, toimii toivottavasti riittävänä motivaationa harjoittelussa. Kesän jatkoa odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti