lauantai 9. marraskuuta 2013

Vuoden isä

Aiemmin viikolla YLE uutisoi Sosiaali- ja terveysministeriön jakaman "Vuoden isä"-palkinnon myöntämisestä. Palkinto on jaettu vuodesta 2006 saakka isille, jotka ovat omalla esimerkillään edistäneet isyyden arvostusta sekä työn ja perheen yhteensovittamista. Tänä vuonna YLE mainitsi perusteluiksi mm. isyysvapaan, isäkuukauden ja vieläpä vanhempainvapaankin käytön sekä ajoittaisen koti-isyyden.

Uutinen vääjäämättä lähti leviämään sosiaalisessa mediassa ja kirvoitti ansaitusti humoristisia kommentteja kunniamaininnan myöntämiskriteereistä. Pohjimmiltaan ihmeteltiin sitä, kuinka lakisääteisten oikeuksien käytöstä voidaan palkita komealta kalskahtavalla "Vuoden isä"-arvonimellä.

Allekirjoittanutta uutinen kiinnosti siinä määrin, että kävin etsimässä ministeriön alkuperäisen tiedotteen, josta onneksi selvisi hieman tarkemmat perustelut kolmen valitun ansioista. Kävi ilmi, että työn ja perhe-elämän yhdistämisen lisäksi ansiolistalta löytyy isien perhevapaiden ilosanoman levittämistä sekä työpaikkojen isäystävällisten käytäntöjen edistämistä. Erityisesti koskettivat perustelut kolmannen palkinnon saajan kohdalla. Tom Björkfors hoitaa yksinhuoltajana kahta autistista poikaansa ja tekee työnsä lyhennetyn työajan ja etätöiden puitteissa. Hänen tekemistään ratkaisuista voi kuka tahansa isä ottaa opiksi ja harkita omalla kohdallaan, mihin tärkeysjärjestykseen elämänsä palaset asettaa.

Vaikka YLE:n tiivistelmä alkuperäisestä tiedotteesta osoittautui vähintäänkin puutteelliseksi, sai se silti pohtimaan, kuinka hyvin itse on suoriutunut isyyden vaatimuksista, erityisesti kuluneen vuoden aikana.

"Vuoden isä"- tai "Vuoden vanhemmat"-palkintoja on meidänkin perheessämme jaettu huumorimielessä jo esikoisen syntymästä saakka. Tämän vuoden puolella palkinnon on voinut voittaa mm. antamalla kolmivuotiaan valvoa uuden vuoden aattona reilusti puolen yön yli, viemällä lapset epähuomiossa kuumeisina uimaan, antamalla esikoisen syödä 12 palloa jäätelöä laivan jälkiruokabuffetista tai sallimalla lasten katsoa piirrettyjä tuntitolkulla, koska itse ei ole jaksanut keksiä jälkikasvulle mitään tekemistä.

Vakavasti puhuen, lasten kanssa kotona vietetty aika on ollut arvokasta ja sen vaikutukset toivottavasti näkyvät vielä vuosienkin päästä. Pelkästään sen varjolla ei kuitenkaan ainakaan allekirjoittaneen onnistumista isänä voi arvioida. Hoitovapaiden käyttäminen ei ole itseisarvo, jonka perusteella isä voidaan luokitella "paremmaksi" kuin töissä käyvä ilta- ja viikonloppuisä. Välillä tuntuu, että hoitovapaan kuluessa vääjäämättä loppuun, tekee pelkästään rutiineihin leipääntyminen isänä olemisesta tarpeettoman työlästä. Toivoisin todella pystyväni olemaan enemmän henkisesti läsnä ja mukana lasteni arjessa, mutta ajoittain he joutuvat valitettavasti tyytymään lähes pelkkään fyysiseen läsnäoloon ja säännöllisesti ruokapöytään ilmaantuviin aterioihin.

En silti koe, että olisin millään lailla epäonnistunut vanhempana. Arvioin itseni kyllä hyväksi isäksi, vaikka toivoisinkin pystyväni vielä jollain lailla parempaan. STM:n "Vuoden isä"-palkinto antaa itse asiassa jonkinlaisen ulkoisen mittariston oman panoksen arviointiin ja noiden mittareiden perusteella olen vähintäänkin hyvää keskitasoa. Tom Björkforsin tasolle en mitenkään pääse, mutta toivon myös syvästi, etten koskaan päädy lähellekään vastaavaan tilanteeseen. Nostan hänelle hattua ja onnittelen hyvin ansaitusta kunniamaininnasta.

Omaa suoritustani arvioiva raati koostuu kahdesta äänioikeudettomasta jäsenestä sekä välillisesti näiden äidistä ja muista sukulaisista neuvonantajien rooleissa. Palaute on yleensä välitöntä, suoraviivaista ja kaikkea muuta kuin objektiivista. Toistaiseksi arvosana häilyy jossain rasittavan ja korvaamattoman välimaastossa ja päivittäiset, jopa hetkittäiset vaihtelut ovat suuria. Paradoksaalisesti teot, joita itse pidän hyvän isyyden tunnusmerkkeinä, saattavat hetkellisesti heilauttaa suosioni täysin pohjamutiin.

Ministeriö otsikoi Vuoden isä-tiedotteensa toteamuksella: "Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on mahdollista." Tämä tuskin tuli kenellekään enää uutisena. Uskon kaikkien kansalaisten tuntevan ainakin yhden sotien jälkeisen Suomen äidin, joka on sovittanut yhteen perheenhoidon ja työssä käymisen.

Isien kohdalla tilanne on toki edelleen toinen. Omassa tuttavapiirissäni perhevapaiden käyttö on onneksi jo arkipäivää ja vaikka isäkuukausi ilmeisesti käytetäänkin yleensä lähinnä perheen kesken lomailuun, on suuntaus silti oikea. Hoitovapaiden käyttö on selvästi harvinaisempaa, mutta näitäkin esimerkkejä alkaa jo löytymään. Muistan itse aina kysyttäessä ja kysymättä mainostaa hoitovapaan autuutta ja positiivisia vaikutuksia, mutta ymmärrän kyllä tiettyyn rajaan asti perheitä, joissa lastenhoitovastuu kaatuu perinteiseen malliin pääasiassa äidin harteille. 

Isien oikeus ja velvollisuus kantaa kortensa kekoon lastenhoidollisissa tehtävissä on toki oleellista, mutta isän käyttämissä perhevapaissa on mielestäni pohjimmiltaan kyse yhdestä asiasta: lapsilla on oikeus isänsä tarjoamaan aikaan ja hoivaan. Nyky-Suomessa tilanne on edelleen heikossa jamassa ja vain murto-osa kaikista isistä käyttää lakisääteistä oikeuttaan perhevapaisiin isyysvapaan ja isäkuukauden lisäksi. Petrattavaa siis on ja toivon mukaan vireillä oleva lainsäädäntö saa asiaan pysyvää muutosta. Pelkkä asennekasvatus ja median kautta tapahtunut valistustyö ei ole siihen pystynyt.

Hoitovapaakin loppuu aikanaan ja jo tässä vaiheessa olen ehtinyt harmittelemaan asioita, joita en saanut toteutettua sekä asioita, joita olisin halunnut tehdä toisin. Hoitovapaan päättymisen aiheuttamaa ahdistusta on helpottanut merkittävä havainto siitä, ettei isänä oleminen lopu koti-isyyden loppumiseen. Aikaa asioiden toteuttamiseen tulee vielä tulevaisuudessakin. Virallisia "Vuoden isä"-mitaleita tuskin voitetaan työssä käyvänä perheenisänä, mutta niitäkin tärkeämpiä palkintoja on edelleen mahdollista saada päivittäin.

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille blogia lukeville isille (ja muillekin lukijoille) onnellista ja hauskaa isänpäivää! Olet sitten alati lapsia paimentava, pullantuoksuinen koti-isä tai kalenteriisi lasten leikkihetket merkitsevä uraohjus, olet juhlapäiväsi ansainnut. Muistakaa, kenen takia juhlaa oikeasti vietetään ja käyttäkää päivä lastenne kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti